Oppilaskunta

Kaikki Tampereen ammattiopistossa opiskelevat opiskelijat kuuluvat automaattisesti oman toimipisteensä oppilaskuntaan sekä koko TAOn yhteiseen oppilaskuntaan TaQ ry:hyn. Oppilaskuntatoiminnan tavoitteena on edistää ja valvoa ammattiopistossa opiskelevien yleisiä ja yhteisiä etuja, osallistua koulutuksen kehittämiseen, lisätä keskinäistä yhteistyötä, opiskeluviihtyvyyttä sekä yhteisöllisyyttä. Oppilaskunnat järjestävät tapahtumia ja toimintaa. Opiskelijat vaikuttavat edustajiensa kautta mm. ammatillisissa neuvottelukunnissa, opiskelijahuoltoryhmissä sekä opiskelija-asioiden neuvottelukunnassa. Oppilaitoksen johtoa tavataan vuosittain.

Jokaisessa TAOn toimipisteessä toimii oma oppilaskunta, jonka toiminnasta vastaa opiskelijoista koostuva hallitus yhdessä oppilaskunnan ohjaajan kanssa. Syksyisin valitaan hallituksiin uusia jäseniä seuraavalle toimikaudelle. Tampereen ammattiopiston oppilaskuntakoordinaattorina toimii oman toimensa ohella lehtori Tuula Syrjänen, joka auttaa yhteisissä asioissa, opiskelijayhdistyksen organisoitumisessa sekä kutsuu oppilaskuntien ohjaajat yhteisiin kokouksiin.

Tarkempaa tietoa opiskelijoille ja henkilökunnalle löytyy intranetistä. Tervetuloa mukaan toimintaan!

Tampereen ammattiopiston oppilaskuntakoordinaattori
Tuula Syrjänen
Puh. 040 027 6184
etunimi.sukunimi@tampere.fi

Tampereen ammattiopiston opiskelijayhdistys TaQ:n yhteyshenkilöt vuoden 2012 alusta
puheenjohtaja Timo Pekkala
varapuheenjohtaja Henna Vesaranta
sihteeri Noora Palmio (sofia.palmio@gmail.com)

etunimi.sukunimi@tao.tampere.fi